11.3.2015

Esittelyssä: Minna Tallberg



Olen seurannut hevosmaailmaa 70-luvulta alkaen, ensin ratsastuskoulun oppilaana, sitten kilpahevosten hoitajana ja hevosvalokuvaajana.
2000-luvun alussa sain oppia, miten hevosiakin voi kouluttaa mahdollisimman tehokkaasti, käyttäen oppimisteoriaa ja palkitsemista käytännön hevoskokemuksen lisäksi. Eläintenkouluttajan ammattitutkinnon suoritin vuonna 2010 ja tänään pidän hevostenkoulutuskursseja ja luentoja sekä yksityistunteja ympäri Suomen. Varsojen alkukoulutus ja aikuisten hevosten maastakäsin jumppaaminen on lempiaiheitani, mutta päätin pitää vuonna 2015 teemavuoden aiheena hevosten lastaus ja kuljettaminen.

Hevosten lastausongelmat ovat todella yleisiä ja niiden ratkominen jatkuva osa työtäni. Jokaisen kannattaa harjoitella lastaamista hevosensa kanssa vaikkei ongelmaa olisikaan ja hyvin opetettu lastaustaito parantaa hevosen suoritusta kilpailuissa ja valmennuksissa. Hevoselle ei ole sama, millä tavalla lastausopetus tehdään: rento hevonen, joka menee kyytiin mielellään on aina turvallisin ja pysyy hyvin lastautuvana. Olen todella iloinen siitä, miten positiivisesti hevosenomistajat ja hevosharrastajat ovat suhtautuneet tähän hieman toisenlaiseen tapaan kouluttaa hevosia ja parantamaan ihmisen ja hevosen luottamusta toisiinsa.

Minna Tallberg

Kotisivut/blogi: http://www.hevoskurssit.wordpress.com
Facebook:         http://www.facebook.com/hevostenkoulutus